”Pitäkää huolta siitä, että valinnanvapaus tulee.” Tämän lauseen olen kuullut useaan kertaan vaalikentillä. Yleensä perään on tullut henkilökohtainen kertomus siitä, miten vaikea on saada aikoja terveyskeskuksesta.
Puhujasta riippuen yksityinen on hyvä ja julkinen paha tai sitten toisin päin. Koska olen työskennellyt molemmilla sektoreilla – kunnassa, kuntayhtymässä, valtiolla, pörssiyhtiössä ja yksityisyrittäjänä – uskoisin, että voin tarkastella tilannetta objektiivisesti: kumpikaan ei ole lähtökohtaisesti hyvä tai paha. Molemmilla sektoreilla on hyviä käytäntöjä, joita voidaan siirtää toiselle. Molemmilla sektoreilla on viime kädessä kyse ihmisistä, motivaatiosta ja johtamisesta.
Olin juuri puhumassa seminaarissa, jossa yksityinen sote-palvelujen tuottaja katsoi, että julkisen sektorin tulee tuottaa heidän käyttöönsä uudistuneen lainsäädännön edellyttämä erityisasiantuntemus. Jos näin toimitaan, niin julkinen sektori näyttää perusteettomasti kalliimmalta kuin yksityinen. Valinnanvapauden kannalta on ehdottoman tärkeää, että yksityinen ja julkinen sektori ovat samalla viivalla velvollisuuksien ja oikeuksien suhteen. Nyt näin ei ole esimerkiksi viranomaistoiminnan ja työnantajavelvoitteiden osalta. Vastaavasti julkisille toimijoille ei ole asetettu pääoman tuottotavoitetta. Tämä tullee koskemaan myös maakuntakonserin tytäryhtiöitä, mikä antaa niille pienen kilpailuedun.
Julkiselle sektorille valinnanvapauden piirissä olevien sote-palvelujen yhtiöittäminen tarkoittaa siirtymistä budjettiohjauksesta asiakas maksaa palkkasi –ajatteluun. Ei mikään huono lähtökohta, sillä se asettaa asiakkaan toiminnan keskiöön. Valtiolla käytin samasta asiasta ilmaisua tilivelvollisuus veronmaksajille.
Itseäni valinnanvapaudessa on mietityttänyt sote-integraatio, erityisesti paljon palveluja käyttävien asiakkaiden osalta. Integraation varmistaminen edellyttää keskitettyä ja osaavaa palvelutarpeen arviointia maakunnan liikelaitoksessa sekä valtakunnallisesti asetettuja kriteereitä, joita maakuntatasolla vielä täydennetään. Maakunnat kun ovat erilaisia.
Huoli pienten toimijoiden pärjäämisestä on myös aiheellinen, oli kyse kolmannesta sektorista tai pk-yrityksistä. Monet lainsäädännön asettamat velvoitteet ovat tarpeen ja välttämättömiä, mutta samalla ne voivat saattaa pienet organisaatiot tilanteeseen, jossa ne eivät pärjää. Näitä ovat esimerkiksi laskutukseen sekä tietojärjestelmiin liittyvät hankinnat ja velvoitteet. Näitä ongelmia voidaan toisaalta taklata verkostoitumalla. Hyvä esimerkki tästä on Fysi Partners, joka yhdistää yli 300 fysioterapia- ja kuntoutusyritystä eri puolilla Suomea, ja vastaa niiden hallinnosta.
Valinnanvapauslainsäädäntöä koskevassa lausuntopyynnössä kysyttiin, edistääkö valinnanvapaus toimintatapojen muutosta ja uusien palveluinnovaatioiden käyttöönottoa. Esimerkiksi kehitysvammaisten asiakkaiden kohdalla henkilökohtainen budjetti, tuettu päätöksenteko, keskitetty palvelutarpeen arviointi ja monituottajamalli antavat tähän mahdollisuuden. Monet vammaiset toivottavatkin henkilökohtaisen budjetin tervetulleeksi. Esimerkiksi kuljetuspalveluissa asiakas voisi valita taksimatkojen sijaan leasingauton, jos se olisi paras vaihtoehto hänen omista lähtökohdistaan.
Valinnanvapaus on jatkossakin vapaus, ei velvollisuus. Meille valitsijoille on tuotettava julkisesti saatavilla olevaa objektiivista tietoa asiakastyytyväisyydestä, palvelujen laadusta, jonoista ja saavutettavuudesta. Mielikuvat ja markkinointi voivat ohjata tekemään myös huonoja valintoja.
Julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuneen, että sosiaalipalveluissa monituottajamalli on ollut arkipäivää jo viime vuosituhannella. Yritykset ja järjestöt tuottivat kolmanneksen kaikista sosiaalipalveluista vuonna 2013, rahamääräisesti tämä tarkoitti vajaata 3,6 miljardia euroa. Suurin osa alan yrityksistä on mikroyrityksiä. Vanhusten ja vammaisten palveluasumisessa järjestöjen ja yritysten osuus on jo nyt noin 50 %.
Valinnanvapauslainsäädännössä on myös pyritty jo etukäteen tukkimaan mahdollisia porsaanreikiä. Uudet asiakkaat on otettava sosiaali- ja terveyskeskuksen sekä suunhoidon yksikön asiakkaiksi ilmoittautumisjärjestyksessä, mikä ei mahdollista rusinoiden poimimista pullasta. Vastaavasti palvelun tuottajan on eriytettävä kirjanpidossaan julkisella rahoituksella rahoitettu toiminta ja eriteltävä verotuspaikat. Lisäksi nämä tiedot ovat julkisia. Hyvin suunnitellulla bonus- ja sanktiojärjestelmällä järjestäjä eli maakunta voi myös ohjata palvelun tuottajia haluamaansa suuntaan. Tätäkin kokeillaan jo piloteissa.
Valinnanvapaudessa on vielä paljon valuvikoja. Osa niistä korjautunee lausuntokierroksen perusteella, osa käynnissä olevien valinnanvapauskokeilujen tulosten ja osa SoMa-arjen myötä. Muistetaan kuitenkin, että viime kädessä ihmiset haluavat tehdä valintoja. Sitä kutsutaan itsemääräämisoikeudeksi.
Tämä on 4. blogini sote- ja maakuntauudistusta käsittelevässä blogisarjassani. SoMa on puolestaan uusi lyhenne sote- ja maakuntauudistukselle.
Asiakas voi ensivaiheessa, 1.1.2019 alkaen, valita suun hoidon yksikön vuodeksi kerrallaan. Samanaikaisesti otetaan käyttöön asiakassetelit sekä vanhuksille ja vammaisille suunnattu henkiläkohtainen budjetti. Osassa maakuntia voidaan valita myös sosiaali- ja terveyskeskus vuodeksi kerrallaan.
Henkilökohtaisella budjetilla tarkoitetaan järjestämisvastuussa olevan maakunnan liikelaitoksen asiakkaalle hänen avun, tuen ja palvelujen tarpeiden sekä niiden kustannusten perusteella myöntämää sitoumusta korvata asiakkaan valitsemien muiden palvelun tuottajien antamien palvelujen kustannukset maakunnan liikelaitoksen ennalta määräämään arvoon asti. Voisikos tämän selvemmin sanoa (valinnanvapauslaki, 2 §) ;)
Olen mukana valmistelemassa SoMaa oman organisaationi ohella Uudenmaan maakunnan esivalmistelun virkamiesjohtoryhmässä, neuvottelukunnassa, sote-tiimissä ja vammaispalvelujen valmisteluryhmässä. Lisäksi olen muun muassa sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon valtakunnallisen yhteistyöryhmän, Oma Häme -hankkeen ohjausryhmän sekä Keski-Uudenmaan sote-hankkeen vammaispalveluiden ja kehitysvammahuollon työryhmän jäsen.